OB -10: Viimeisen vuoden aikana keskuslukituksen kaukosäädin on alkanut tehdä sitä, että ensimmäinen painallus ei mene perille, mutta toinen yleensä menee. Joskus vasta kolmas.
Ensin luulin, että signaali kimpoilee jostain, kun ovet avautuivat tyypillisesti auton vieressä, mutta tämä oli se toinen painallus. Mutta nyt olen huomannut, että saan olla aika kaukanakin ja avain toimii oikein hyvin, paitsi että yleensä vasta sillä toisella painalluksella. Jos painaa pitkään, yksi painallus saattaa joskus riittää, mutta yleensä vaaditaan siitä huolimatta se toinen. Paristo vaihdettu viime vuonna loppukesästä, kun ensimmäisen kerran huomasin, että ovet eivät auenneet ekalla. No, eipä se kauheesti auttanut oireiluun.
Napin mikrokytkimestä tms. tuskin on kyse, kun samaa efektiä ilmenee sekä lukkojen avaamisessa että sulkemisessa.
Luulis, että jos olis huono patteri, niin jännite kyykkäis vielä enemmän, kun painelee nappia toisen tai kolmannenkin kerran. Ja että ongelma olis poistunut patterin vaihdon jälkeen ainakin hetkeksi.
Onks tämmöstä ollu muilla? Ei sinällään kiusallinen ongelma, mutta kyllä noi avaimet yleensä avaa ovet ekalla painalluksella, ellei ole ihan katveessa.
Tapatalk-plugin pitäisi toimia taas. Hae tapatalk-sovelluksessa sivuston nimellä "subaru club finland". Jos ongelmia ilmenee, laita ystävällisesti viestiä clubin info sähköpostiin.
Avain toimii yleensä vasta toisella painalluksella?
Avain toimii yleensä vasta toisella painalluksella?
Outback MY10 diesel/mt
Re: Avain toimii yleensä vasta toisella painalluksella?
http://www.subaruclubfinland.net/keskus ... 4%C3%A4din" onclick="window.open(this.href);return false; 
MY10 Forester EJ204 4EAT