Tapatalk-plugin pitäisi toimia taas. Hae tapatalk-sovelluksessa sivuston nimellä "subaru club finland". Jos ongelmia ilmenee, laita ystävällisesti viestiä clubin info sähköpostiin.
Pohdinnassa Outback.
Pohdinnassa Outback.
Täällä forumilla olen lueskellut muutamien vuosien aikana.
Ensimmäistä kertaa nyt kirjoittelen.
Subaru Outbackista olen eri tahoilta lukenut lähinnä positiivista.
Vähemmän negatiivista.
Vi bilägaren ruostetestituloksen (2/5) ja joitain kytkimeen liittyviä ongelmia on löytynyt.
Tarkkaa tietoa noista minulla ei ole.
Nykyisessä autossa on neliveto (Haldex).
Siitä tuli keväällä myyntiin uusi malli. Koeajossa kävi selville, ettei siihen hyödytä vaihtaa.
Edessä on tila ahtaampi ja takana pitemmällä pää on kiinni katossa. Tavaratilakin on pienempi. Ajossa auto oli veteläntuntuinen.
Nelivedon saa vain suurimpien moottoreiden kanssa.
Outback tutkintaan ja pohdintaan sitten.
Tilaahan siinä pitäisi oleman. Se ei ole ”möhkökatumaasturi”, mutta korkeampaa mallia kuitenkin.
Matkaajalle helpompaa käyttö kuin perushenkilöauton.
Perusmallissa (Base) näkyy olevan lähes samat varusteet kuin kahdessa kalliimmassa.
Vertailutestestimenestynyt, turvatesteissä myös.
En ole koeajanut, eikä enää myyntiä paikkakunnalla. Piakkoin pääsen kyllä koeistumaan ainakin.
On selvinnyt, että autosta on tulossa päivitys (2018), meillekin ehtinee ensi vuoden alkupuolella. Näin vastaili maahantuojakin, kun siitä kyselin.
Tietoahan autosta kyllä netin kautta löytyy.
Pitäähän se odotella ennenkuin osaa enempi päättää.
Kiinnostaa tietää kuuluuko Subarun huolto-ohjelmaan myöskin nelivedon osuus.
Nykyisessä niin ei ole.
Tietoa auton ruostumisesta myös.
Mielellään kuulisin ylipäätänsä auton hyvistä ja myös mahdollisista negatiivisista puolista.

Re: Pohdinnassa Outback.
Samalla asialla olen, seuraillut palstaa ja lueskellut enenevässä määrin Subaru- ja Outback-aiheisia sivuja, keskusteluja yms.SubrO kirjoitti:Outback tutkintaan ja pohdintaan sitten.
Tilaa on oikein riittävästi tämmöisen kaksimetrisen miehenkin näkökulmasta.SubrO kirjoitti:Tilaahan siinä pitäisi oleman. Se ei ole ”möhkökatumaasturi”, mutta korkeampaa mallia kuitenkin.
Tätä olen itsekin ihmetellyt. Nahkajakkarat ja sähköistuinten muisti taitaa olla oleellisimmat erot perus- ja hienompien varustetasojen välillä, kun viimeksi katsoin varustelistaa.SubrO kirjoitti:Perusmallissa (Base) näkyy olevan lähes samat varusteet kuin kahdessa kalliimmassa.
Kävin koeistumassa, sitten koeajolla, eikä pienistä pettymyksistä huolimatta jostain syystä vaan jätä rauhaan...SubrO kirjoitti:En ole koeajanut, eikä enää myyntiä paikkakunnalla. Piakkoin pääsen kyllä koeistumaan ainakin.
Samoin kiinnostaa.SubrO kirjoitti:Kiinnostaa tietää kuuluuko Subarun huolto-ohjelmaan myöskin nelivedon osuus.
Nykyisessä niin ei ole.
Tietoa auton ruostumisesta myös.
Mielellään kuulisin ylipäätänsä auton hyvistä ja myös mahdollisista negatiivisista puolista.
Outback MY10 diesel/mt
Re: Pohdinnassa Outback.
Kiinnostaa kertomasi pohjalta:
- oliko kuljettajan paikalla tilaa riittävästi sinulla? (Samaa kokoluokkaa olevalle olisi saatava paikka myös taakse.)
- adac.de sivulla on kommentti ettei yli 190 cm kuljettajalle olisi riittävästi jalkatilaa, pääntilaa pitemmällekin
- koeajoitko diesel- vai bensamoottorisen ?
Subaru.se sivulta löytyy kaksi mielenkiintoista ja hyvää vertailutestiä.
(Lienet nekin löytänyt.)
Toivotaan täällä luettavaksi kokemuspohjaista tietoa.

Itellä -15 malli, ja 186 pitkänä toiveissa olisi ratin pituusäätöön hieman lisää. Jalkatilaa riittävästi ja lisää saa vielä minuakin pitemmille. Itse kyllä olen ollut tytyväinen.
Pyörä joka ei vedä Se JARRUTTAA! 4X4
Etuveto? Joku veikkauksen uus peli vai?!?
Tehokkuus on pitkälle kehitettyä laiskuutta!
Failure is always an option -Mythbusters-
When in doubt, add something heavy. -Mythbusters old motto-
Etuveto? Joku veikkauksen uus peli vai?!?
Tehokkuus on pitkälle kehitettyä laiskuutta!
Failure is always an option -Mythbusters-
When in doubt, add something heavy. -Mythbusters old motto-
Re: Pohdinnassa Outback.
Sama pituus täällä.
Pitää kokeilla kuinka säädöt sopii.
Kuuluuko nelivedon osuus huolto-ohjelmaan?
Miten ruostuminen?
Pitää kokeilla kuinka säädöt sopii.
Kuuluuko nelivedon osuus huolto-ohjelmaan?
Miten ruostuminen?
Re: Pohdinnassa Outback.
Kuljettajalla oli hyvin tilaa, jalat sai varsin suoraksi, polvet eivät osuneet keskikonsolin tai muun reunoihin ja katto ei ollut lähelläkään päätä. Lisäksi kun istuin itse itselleni säätämän kuljettajanistuimen taakse, jalka- ja polvitilaa oli takana vielä ylimääräistäkin jokunen sentti. Se on harvinaista, parhaimmillaankin vähintään polvet ovat kiinni etuistuimen selkänojassa, vaikka olisi isokin auto. Penkeissä oli hyvin sähkösäätöjä ja ne tukivat istujaa, mutta eivät silti olleet kovantuntuiset. Vähän piti hakea ovipahveista sopivaa kohtaa vasemman rattikäden kyynärpäälle, muuta huonoa en keksi. Itse sain ratin säädöt kerralla kuntoon, mutta tähän vaikuttanee se, onko se pituus erityisesti raajoissa vai torsossa.SubrO kirjoitti:Kiinnostaa kertomasi pohjalta:
- oliko kuljettajan paikalla tilaa riittävästi sinulla? (Samaa kokoluokkaa olevalle olisi saatava paikka myös taakse.)
- adac.de sivulla on kommentti ettei yli 190 cm kuljettajalle olisi riittävästi jalkatilaa, pääntilaa pitemmällekin
Pojan kanssa käytiin yhdessä koeajolla: hän on tässä vaiheessa vielä 185 cm ja itse olen 196 cm. Penkit ja tilat olivat yksi asia, jota kummatkin kehuivat koeajon jälkeen, kun ajeltiin kotiin.
Koejoin 2,5-litraisen bensakoneen CVT:llä, vm 2011.SubrO kirjoitti:- koeajoitko diesel- vai bensamoottorisen ?
Niitä enempi subjektiivisia fiilistelyjä löytyy sitten "Subarun bensakoneet" -ketjusta tuolta bensamoottori ja voimansiirto -alueelta.
Enpä itseasiassa ole tullut tuolta .se puolelta katsoneeksi, käynpä etsimässä.SubrO kirjoitti:Subaru.se sivulta löytyy kaksi mielenkiintoista ja hyvää vertailutestiä.
(Lienet nekin löytänyt.)
Outback MY10 diesel/mt
Re: Pohdinnassa Outback.
Kertomasi pohjalta auton tilat olisivat oikein hyvin riittävät käyttöömme.
Auton näkemisellä, ensivaikutelmalla on sitten oma merkityksensä.
Korimallista käytetään kahtaa määritystä: farmari tai ilmeisen virallisesti (TM 6/2015) viisiovinen katumaasturi.
Farmarilla ei ole kovin suurta kannatusta ollut.
Vaatii kompromissia. Mutta jospahan se kävisi.
Tätä forumia en tarpeeksi vielä tunne, pitää etsiä mainitsemasi ketju "Subarun bensakoneet".
---
Löytyi, jotenkin tutunoloista.
Hieman ihmetyttää keskustelussa auton meluisuus.
TM:n koeajossa on kyllä kaksisuuntainen arvio siitä; hiljainen, mutta karkealla pinnalla meluinen.
VAGarena/muut merkit löytyy kokemuksia 2015 mallista. Siinä auto saa kehuja hiljaisuudesta.
No sekin selviää koeajossa.

Subjektiivisena asiana se aina ihmetyttääSubrO kirjoitti:Hieman ihmetyttää keskustelussa auton meluisuus.
Allekirjoitan kyllä tämän arvion. Hyvällä asvaltilla ja taajamanopeuksissa hiljainen, ihan omien verrokkieni tasolla sitä moottorin/pakoäänien kiihdytysmurinaa lukuunottamatta. Mutta karkealla maantiellä järkyttävää rouhutusta, ja se karkea maantie on ainakin itselläni se painavin mittari, koska maantieajo karkealla asvaltilla on vaikeinta saada hiljaiseksi ja eniten ottaa päähän juuri se, kun tuntikausia tahkoo motaria siinä melussa.SubrO kirjoitti:TM:n koeajossa on kyllä kaksisuuntainen arvio siitä; hiljainen, mutta karkealla pinnalla meluinen.
Uusimmasta mallisarjasta ei ole minulla kokemusta, mutta on se 2009-2014 Outbackikin hiljaisempi kuin nykyautot keskimäärin, ja hiljaisempi kuin VAG-leirin perusmallit etenkin. Ymmärrän kyllä hiljaiseksi kehumisen: se ajomelun rima nyt vaan sattuu olemaan Suomen teillä aika matalalla...SubrO kirjoitti:VAGarena/muut merkit löytyy kokemuksia 2015 mallista. Siinä auto saa kehuja hiljaisuudesta.
Mutta tosiaan en (vielä) omista Outbackia ja kokemukseni rajoittuu yhteen yksilöön tunnin lenkillä, joten voi olla myös, että kyseinen yksilö tai sen renkaat olivat erityisen meluisat. YMMV. Onnea Subarun etsintään!
Outback MY10 diesel/mt
Re: Pohdinnassa Outback.
Kiitokset asiaa valaisevista kommenteistasi.
Kertoilen, kunhan muutaman viikon kuluttua käyn ainakin koeistumassa autoa.
Pitää koettaa löytää Subarun nelivetoa selvittävää tietoa ja myös sen huoltoon liittyvää.
Auttaisi kyllä, jos joku Subarun käyttäjä ehtisi niistä kirjoitella.
Mutta eipä tässä turkasen kiirettä ole.

Viimeksi muokannut SubrO, 05 Elo 2017, 16:51. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Re: Pohdinnassa Outback.
Ei kai noissa nelivedon osissa ole paljoa huollettavaa ainakaan manuaalilaatikolla varustetuissa yksilöissä. Vaihdelaatikon ja perän öljyt lähinnä. Olisikohan ollut 60 tkm:n välein?
Automaateissa samaten öljyt, mutta CVT:ssä ilmeisesti öljy itsessään aika kallista, sitä menee paljon (ainakin huuhteluvaihdossa) sekä työhön tietysti menee enemmän aikaa. CVT ilmeisesti lyö nelivedon pois käytöstä ja sytyttää vikavalon, jos laatikon öljyt kuumenevat liikaa, mutta se lienee normiajossa lähes mahdoton suoritus. Syvässä lumessa/mudassa yms. maastossa lämmöt noussevat paljon helpommin järjestelmän turvarajalle.

STI MY05, Ioniq Plug-In MY18 (ex: BH5 TT MY99, olympiavolkkari plus sekalaisia raatoja)
-------------------------------------------------------
Teen käännöstöitä EN --> FI, ota yhteyttä (YV)
-------------------------------------------------------
Teen käännöstöitä EN --> FI, ota yhteyttä (YV)
Re: Pohdinnassa Outback.
Ei noille vaihteisto- ja peräöljyille taida olla mitään vaihtoväliä huolto-ohjelmassa, vain tarkistuksia ~50tkm välein. CVT:lle vaativissa olosuhteissa vaihto 40tkm välein.
MY08 Justy
MY10 Legacy GT
MY16 Levorg GT-S
MY10 Legacy GT
MY16 Levorg GT-S
Re: Pohdinnassa Outback.
2009-2014 Legacy/Outbackissä ei ole CVT:ssä öljyn vaihtoväliä muuten kuin "rankassa ajossa 90tkm" jota voisi pitää hyvänä ohjenuorana vaihtaa kuitenkin kun uudemmassa mallissa se on jo ihan kirjassakin. Peräöljyt eteen ja taakse sekä jarrunesteet pitää vaihtaa 120tkm välein.
Re: Pohdinnassa Outback.
Kiitos näistä vastauksista.
Nykyisen auton huolto-ohjelmaan ei kuulu Haldexin öljyn ja suodattimen vaihto.
Rikki on monelta mennyt ja kallis remontti on pitänyt tehdä.
Tuosta ei minulla ollut tietoa, kun auton tilasin, mutta pian selvisi.
Olen teetättänyt em. huollon omatoimisesti ja oli syytäkin, vaikka ajokilometrejä ei ole paljoa. Mustaa oli öljy ja töhnää paikoissa.
Tässä syitä miksi huolto-ohjelmaa niin kovasti kyselen etukäteen.
Subarussa on varmaankin nelivetokokonaisuus eri tyyppinen.
Joten huoltopuolikin hoidetaan kaiketi toisin.
Tarkistuksetkin varmaan riittänevät.
---
Hyvää lisätietoa tulikin vielä kirjoitellessani.
Subarulla asia näyttää olevan kunnossa.

Itsellä tuo kulkine 2010 2.5 CVT Legacy (kori sama kuin OB)! Itsellä pituutta hullun vajaa 190 ja kun kuskin penkki hyvässä ajoasennossa niin mahdun itse reilusti takapenkille istumaan! Neli henkiselle perheelle tilat ruhtinaalliset!
Ainakaan pitkällä matkalla ei paikat väsy kuskin jakkaralla istuessa!
Itsellä edellisen auton vaihdon harkinnassa ainoa vaihtoehto oli Audin A4 nelikko Subaruiden lisäksi, jonka vanhempi juniori hylkäsi, koska ei mahtunut takapenkille istumaan kunnolla!
Legasta ei ole kellään perheestä pahaa sanottavaa!

Legacy -12 2,5 CVT
Legacy -10 2,5 CVT (ex)
Outback -08 2.0TD (ex)
Legacy -10 2,5 CVT (ex)
Outback -08 2.0TD (ex)
Re: Pohdinnassa Outback.
Pitipä tonkia huolto-ohjelma (USA ja Kanada mallit) MY10 ja siinä sanotaan vaihtovälejä
- moottoriöljyt vaparit 12tkm (2.5 turbo eli GT leka 6tkm)
- sisäilmansuodatin 15tkm'
- CVT rankoissa olosuhteissa tai kärryn vetohommissa 40tkm
- manuaalin vaihteistoöljy ja peräöljy kärryvetohommissa 24tkm
- jarruneste 48tkm
- ilmanputsari 48tkm
- tulpat 96tkm
- jäähdytysneste eka kerran 11 vuotta tai 220tkm, sitten 6 vuotta tai 120tkm
- jakopää ja monilaitehihna 168tkm
Itsellä pituutta 192 ja hyvin mahtuu my10 lekaan eteen ja oman penkin taaksekin. Ratti voisi tulla vieläkin lähemmäksi.
- moottoriöljyt vaparit 12tkm (2.5 turbo eli GT leka 6tkm)
- sisäilmansuodatin 15tkm'
- CVT rankoissa olosuhteissa tai kärryn vetohommissa 40tkm
- manuaalin vaihteistoöljy ja peräöljy kärryvetohommissa 24tkm
- jarruneste 48tkm
- ilmanputsari 48tkm
- tulpat 96tkm
- jäähdytysneste eka kerran 11 vuotta tai 220tkm, sitten 6 vuotta tai 120tkm
- jakopää ja monilaitehihna 168tkm
Itsellä pituutta 192 ja hyvin mahtuu my10 lekaan eteen ja oman penkin taaksekin. Ratti voisi tulla vieläkin lähemmäksi.
MY08 Justy
MY10 Legacy GT
MY16 Levorg GT-S
MY10 Legacy GT
MY16 Levorg GT-S
Re: Pohdinnassa Outback.
Myöhäänhän olet uurastanut.
Tarkkoja tietoja olet hakenut.
Minulla on nyt tämän hetken tarpeeseeni täältä kertynyt riittämiin tietoa.
Auto on varmasti tiloiltaan hyvin riittävä tarpeisiimme.
Huolto-ohjelma on ilmeisen kattava, ettei yllättäviä vahinkoja pääsisi syntymään.
Auton koeistunta ja ulkonäön puntarointi on seuraava kynnys.
Ja sitten vasta päivitetyn mallin odottelua, mikäli kynnys ylittyy.
Mierlelläni liittyisin subarujoukkoon.
Kiitokset saamastani annista.

Massauttaa se ainakin heti uutena kannattaa jos pitää kauemmin kun muutaman vuoden. Pohja alkaa ruostua joka paikasta muutaman vuoden ikäisenä. Niin ainakin -08 ja -11 mallit
Re: Pohdinnassa Outback.
Tämä oli hyvä lisäkannanotto ja -tieto.
Ruostesuojauksen teetätän, mikäli hankinta toteutuu.
Hyväksi koettu paikkakin on varsin lähellä.
Kiitos tästä.
Ruostesuojauksen teetätän, mikäli hankinta toteutuu.
Hyväksi koettu paikkakin on varsin lähellä.
Kiitos tästä.
Re: Pohdinnassa Outback.
Tuo neliveto on manuaaleissa toteutettu ihan kunnollisella keskitasauspyörästöllä jossa on viskolukko. Keski - ja etutasauspyörästöä voitelee vaihteistoöljy, visko on suljettu kokonaisuus jossa ei ole huoltotarvetta. Eli manuaalissa ei ole oikeastaan mitään kummempia huoltokohteita kuin takavetoisessa, eli vaihteistoöljyt ja peräöljyt taakse.
CVT:ssä neliveto on periaatteeltaan haldexmainen, joskin Subarulla jatkuvatoiminen. Siinäkin vaihteistoöljy voitelee kaiken paitsi takaperän ja sen vaihtoa tosiaan suositellaan ja fiksua se onkin, kuten kaikkiin automaatteihin, sanoi valmistaja mitä vaan.
Itse pidin MY10 Outbackista kovasti, oli hiljainen (poislukien alkuperäiset kamalat M+S-renkaat jotka meluavat kovasti) ja todella tukeva ajettava. Mitä hunompi keli sen enemmän hymyilytti. Muutama Subarumaisuus tietenkin häiritsi, lähinnä VAG:eihin ja moneen muuhun verrattuna vähän vanhahtava ajotietokone/soitinvarustelu.

BMW 330D xDrive
H-D:t Fat Bob ja XR1200
Aikanaan nautiskeltu:
Forester XT MY10
Outback TD MY10
Forester S-Turbo MY99
Legacy 200 MY92
H-D:t Fat Bob ja XR1200
Aikanaan nautiskeltu:
Forester XT MY10
Outback TD MY10
Forester S-Turbo MY99
Legacy 200 MY92
Re: Pohdinnassa Outback.
Onko pohjassa muovilevyä vai paljasta peltiä?out kirjoitti:Massauttaa se ainakin heti uutena kannattaa jos pitää kauemmin kun muutaman vuoden. Pohja alkaa ruostua joka paikasta muutaman vuoden ikäisenä. Niin ainakin -08 ja -11 mallit
Ruostuuko vain ripustukset, taka-akseli, tukivarret yms. pinnasta vai ihanko korin pohjapellitkin?
Onko tietoa, mistä tuo johtuu, liian ohut ja halpa sinkitys?
Outback MY10 diesel/mt
Re: Pohdinnassa Outback.
Muovia siä pohjassa on suojana joka puolella. Kuulma oli runkokin ruosteessa sano ruostesuojaaja kun käytin 5v vanhana auton massauksessa. Kaikki rauta siä oli ruosteessa mitä konttaamallakin näki. Suolateillä ajo on pohjalle myrkkyä mut kun heti suojaa niin ei ongelmaa. Kori ulkoohan pysyy hianossa kunnossa.
Re: Pohdinnassa Outback.
Mauri H,
kiitos tekniikan selvittelystä.
Helpompi sen pohjalta perehtyä ja ymmärtää.
TM:n 2016 nelivetotalviautovertailussa on esitelty eri tyyppisiä tekniikoita, joita olen koettanut katsella.
Siinähän oli mukana Subaru Levorg.

Uteliaisuuttani kyselen, että onko joku tietty tarve nelivedolle?SubrO kirjoitti:Mauri H,
kiitos tekniikan selvittelystä.
Helpompi sen pohjalta perehtyä ja ymmärtää.
TM:n 2016 nelivetotalviautovertailussa on esitelty eri tyyppisiä tekniikoita, joita olen koettanut katsella.
Siinähän oli mukana Subaru Levorg.
-Mökkitie/metsäautotie tai pelkkä ajoura?
-Päästä heinä- tai sänkipellon yli?
-Lumihanki eli auraamatontie?
-Talven liukkaat? (vähän niinkuin varaksi)
-Pitää marssivauhti suolasohjossa?
Legacy MY12
Re: Pohdinnassa Outback.
Voisihan kysyä myös, onko joku tietty tarve ylipäätänsä autolle.
En aio kysyä.
Mielestäni Subaru Outback olisi meille erittäin hyvä valinta.
En aio kysyä.
Mielestäni Subaru Outback olisi meille erittäin hyvä valinta.
Re: Pohdinnassa Outback.
Kummallinen kysymys Subarufoorumilla. Ymmartäisin vagine voorumilla.
Pyörä joka ei vedä Se JARRUTTAA! 4X4
Etuveto? Joku veikkauksen uus peli vai?!?
Tehokkuus on pitkälle kehitettyä laiskuutta!
Failure is always an option -Mythbusters-
When in doubt, add something heavy. -Mythbusters old motto-
Etuveto? Joku veikkauksen uus peli vai?!?
Tehokkuus on pitkälle kehitettyä laiskuutta!
Failure is always an option -Mythbusters-
When in doubt, add something heavy. -Mythbusters old motto-
Re: Pohdinnassa Outback.
Ehken ei tullut ihan loppuun saakka harkittua.
Viimeksi muokannut SubrO, 08 Elo 2017, 19:17. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Re: Pohdinnassa Outback.
Mä voin sidestepata metakeskustelun ja vastata kysymykseen, että nelivetoon on ihan henkinen tarve 
Outback MY10 diesel/mt
Re: Pohdinnassa Outback.
Itse ajellut niin takatuuppareilla ja etuvetoisilla, kunnes 3,5 vuotta sitten tuli ensmäinen Surbu pihaan! Kyllä meikäläisen vakuutti nelikon vakaus kelillä kuin kelillä ja oli alla sitten mikä pinta hyvänsä!
Legacy -12 2,5 CVT
Legacy -10 2,5 CVT (ex)
Outback -08 2.0TD (ex)
Legacy -10 2,5 CVT (ex)
Outback -08 2.0TD (ex)
Re: Pohdinnassa Outback.
Hei hei hei... Ei ollenkaan. Mietin vain, että jos auton hankinta on keskustelua seuranneena tarkkaa harkittua, mikä on hyvä, niin miksi en saa kysyä missä tulee ajeltua??? Muotoilin ehkä huonostiSandman1 kirjoitti:Kummallinen kysymys Subarufoorumilla. Ymmartäisin vagine voorumilla.
Mutta lähinnä omia kokemuksia -12 legacyn ja -15 outbackin nelivedosta käytännön ajossa tiellä ja sen ulkopuolella, mutta eipä enempää ettei mene enempää tunteisiin.
Legacy MY12
Re: RE: Re: Pohdinnassa Outback.
Ei suinkaan mennyt tunteisiin. Ajattelin vaan, että kai ketjun alottaja on jo päätöksen nelivedosta tehnyt, kun Subarua miettii.aohoa kirjoitti: Mutta lähinnä omia kokemuksia -12 legacyn ja -15 outbackin nelivedosta käytännön ajossa tiellä ja sen ulkopuolella, mutta eipä enempää ettei mene enempää tunteisiin.
Sain vaan käsityksen sun kommentista, että eikös vajaavetosella pärjää, jos ei aja sun listan mukaisilla osuuksilla.
Itse olen jo periaatteen vuoksi ajanut nelikkoa. Ei ollut paluuta, kun eka nelikko pihaan tuli (-01 paskatti, kutoskoneella kylläkin, että oli oikee nelikko) sen jälkeen tuli eka Subaru toinen menossa.
Eikä oikeestaan kesäisin ole nelikontarvetta ollut, muuten kuin, että se on vakaampi kulkeen. Talvi sitten onkin eri, kun kärryä joutuu kiskoon talvisin. Ei harmita yhtään

Pyörä joka ei vedä Se JARRUTTAA! 4X4
Etuveto? Joku veikkauksen uus peli vai?!?
Tehokkuus on pitkälle kehitettyä laiskuutta!
Failure is always an option -Mythbusters-
When in doubt, add something heavy. -Mythbusters old motto-
Etuveto? Joku veikkauksen uus peli vai?!?
Tehokkuus on pitkälle kehitettyä laiskuutta!
Failure is always an option -Mythbusters-
When in doubt, add something heavy. -Mythbusters old motto-
Re: Pohdinnassa Outback.
Minulla olisi toivomus, että kun olen saanut ihan riittävästi haluamaani tietoa, niin käyttäisitte hyvät ihmiset omaa aikaanne tärkeämpään.
Sen verran vielä, että onhan tuo itselläni nytkin nelivetoinen, joka tieto olisi kyllä löytynyt ainakin jutun alussa.
Sillä jo yksistäänkin on merkitystä seuraavaksikin autoksi nelivedon valinnalle.
Muutaman viikon päästä käyn vasta koeistumassa Outbackin, jonka jälkeen on mahdollista jatkaa hankinnan suunnittelua tai sitten ei.
Kerron sitten miten kävi.
Kiitokset vielä kerran, että olette aikaanne käyttäneet hyvien neuvojen antamiseen.
Aohoalle terveisiä. Toivottavasti en aiheuttanut mielipahaa änkyrimäisellä vastauksellani.
Hyviä matkoja nelivedoillanne.
***
Auto pikaisest koeistuttu.
Odotusarvo oli kyllä ensivaikutelmaa korkeampi.
Tällä kertaa kävi nyt niin, että sen hankinnasta luovutaan.
(Jäi kyllä kytemään mieleen.)
Matkalaisella ei ollut koeajoon aikaa.
---
Aikalisä,- ja toisen pohdintaa.
Vaihtoehdot vähissä.